maanantai, 30. tammikuuta 2012

Vanhempien rakkaus

Vanhempien rakkautta ei pitäisi kyseenalaistaa
johan sen sanelee jo biologia, ei siitä pääse eroon
vaan silti löytyy niitäkin yksilöitä
jotka kykenevät heittämään jälkikasvunsa seinään
ja vielä jättämään ruumiin hautaamatta
vaikka minun kohdallani ei tietenkään ole kyse mistään niin äärimmäisestä,
minähän olen tässä ja elossa

mutta kun väkivallassakin on sävyeroja ja hienouksia

Tosin kuka väitti että minä olen uhri
tai edes oikeassa tunteineni

Kuka sanoi että minä pystyn olemaan objektiivinen
varsinkin kun kyse on asioista joita en kunnolla muista
ja sekin tiedetään kuinka hyvin viihdyn itsesäälissä
ja kuinka hienosti ylireagoin, oli siihen syytä eli ei

Vanhempien rakkautta ei pitäisi ansaita
siis sen pitäisi tulla kuin suoraan Jumalalta, ilman mitään aihetta
vaan olemmehan me kaikki ihmisiä
ja kyllä sitä aina odottaa muilta jotain, oli kyse kenestä tahansa
miksei lasten sitten pitäisi ansaita paikkaansa maailmassa

Voi, kuulostaapa julmalta
ja taas minä väritän tätä kuvaa miten sattuu
kun en pysy yhtään viivojen sisällä

Mitä minä valitan, minä olen saanut enemmän kuin moni muu
miksen ole vain hiljaa ja tyytyväinen
sillä pitäisihän minun saavutusteni todellakin riittää

Siis jos tosiaan olisi kyse siitä
ettei edes vilpitöntä rakkautta voi saada ilmaiseksi

mutta kun eihän niin ole, eihän

Eihän

0 mietettä:

Lähetä kommentti

Kommentoi ihmeessä, vastaan mahd. pian suoraan kommentin alle, käypä siis katsomassa mikäli vastaukseni kiinnostaa. Kaikenlaiset kommentit tervetulleita.