maanantai, 23. tammikuuta 2012

Sanat puhki

Minä voisin puhua kaikki sanat puhki
-ja sitähän olen tehnytkin jos saan huomauttaa-
eivätkä ne silti lakkaisi nousemasta mielestäni
ja kimpoilemasta pitkin valkoisia seiniä
jotka eivät muutu pehmeiksi sittenkään kun ne on peitetty kuvin
Minussa kun on se vika
etten minä parane
enkä minä kai sitä odotakaan
mutta älä luule että puhumalla
minun sanani loppuisivat

Sillä on vain yksi, tärkeämpi muita
jolle voin ne koskaan osoittaa
Jonka voin oikeasti antaa nähdä
mitä kaikkea niiden takana on
On vain yksi, jonka kuullen uskallan määritellä itseni
sillä pelkään vain ihan vähän että ymmärrys
tarkoittaisi kuuntelevien korvien katoamista

Minussa on sekin vika etten koskaan kyllästy puhumaan

Minä voin sanoa mitä tahansa
mutta vasta vain yhden ihmisen korvissa lauseillani on se merkitys
jonka niihin olen tarkoittanut

Minä voisin puhua kaiken ajan loppuun
mutta sillä ei ole väliä niin kauan kuin toinen kuuntelee vain ammattipohjalta
minua ei voi parantaa eikä keskusteluilla koskaan ole päämäärää
tai lopputulosta, eivät ne vie minnekään
Mutta on yksi ihminen
jonka luona en väsy itseeni vaan päinvastoin,
väsyn niin kuin minun kuuluukin niin että voin nukahtaa

On vain yksi joka voi kuivata kyyneleeni ilman että ne pilaavat pohjaveden suolallaan
ja vain tuo yksi voi koskettaa minua tarpeeksi läheltä
paikatakseen kipuni hellyydellä

On vain yksi joka antaa itkulleni muunkin merkityksen kuin pahan olon

Minä voin puhua ja puhua
mutta vasta sinun kanssasi siinä on jotain mieltä
sillä sinä et yritä vain loputtomiin ymmärtää ja analysoida,
saada minua sopimaan oppikirjaan
vaan rakastaa.

0 mietettä:

Lähetä kommentti

Kommentoi ihmeessä, vastaan mahd. pian suoraan kommentin alle, käypä siis katsomassa mikäli vastaukseni kiinnostaa. Kaikenlaiset kommentit tervetulleita.